torstai 28. toukokuuta 2015

Ma robe Petales

Alunperin tarkoituksenani oli ostaa pikkumustan perheen uusin sisko Pariisin matkaltani, mutta en voinut odottaa ollenkaan. Talven jälkeen tuntui, että kaikki tuoksuni olivat kovin raskaita ja tunkkaisia.

Ma robe Petales on hyvin erilainen muiden pikkumustien kanssa, mutta on siinä tuttuakin. Kun ensin kuulin, että tulee jälleen uusi versio La petite Robe noiresta, odotin sen jälleen olevan vaaleanpunainen tuoksu. Täytyi pari kertaa hieraista silmiä, kun uutissyötteeseeni ilmestyi tämä vihreä kaunotar. Vihreä ei todellakaan ole suosikkivärejäni, mutta tämä ihastutti minua hyvin paljon. Näyttää jotenkin niin raikkaalta ja tuoreelta muiden LPRN tuoksujen rinnalla.


Tuoksun huipussa on vihreitä nuotteja ja mandariinia. Sydämessä kukkanuotteina on ruusua ja freesiaa. Jälkiruuan makua tuo aprikoosi ja herkullinen pistaasi. Pohjatuoksussa on valkoista myskiä ja patsulia. Tämä on samalla minusta sekä voimakas että kepeä tuoksu. Tai kepeä se on ainakin verrattuna EdP siskoihinsa. Tämä on loistava kesätuoksu niille, jotka eivät tykkää nynnyillä tuoksujensa kanssa, vaan kaipaavat enemmän potkua päiväänsä.


Minulle on jo kehittynyt aikamoinen La petite Robe noire harrastus. Niissä yhdistyvät niin kauniisti Guerlainin perinne sekä moderni tyttömäisyys. Minusta nämä ovat vastustamattomia. 



Kiitos ihanalle Annille näistä kahdesta miniatyyrista!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kirjavinkki: Parfyymien salat

Bongasin Stockmannin toukokuun kanta-asiakaskuvastosta kirjan Parfyymien salat, Josephine Fairley & Lorna McKay. Se on toukokuun ajan kantiskortilla 27,90 (34,90) Akateemisessa kirjakaupassa. Odotin sen ilmestymistä kovasti enkä ole pettynyt. Kirjassa esitellään parfyymeistä vähän kaikkea. Historiaa, raaka-aineita, vamistusta, kuuluisia neniä ja kaikkea mukavaa nippelitietoa. Tämä kirja on enemmän harrastajille kuin varsinaisesti ammattilaisille, mutta tuoksuista kiinnostuneille ihan mahtava kirja. Sitä on mukava lukea ja kuvat ovat kauniita.












lauantai 9. toukokuuta 2015

Luonnonkaunis - luonnonkosmetiikkamessut 2015

Helsingin Kaapelitehtaalla oli kierrätysaiheinen myyntitapahtuma pari viikkoa sitten. Yhtenä osana siellä oli Pro Luonnonkosmetiikka Ry:n järjestämät Luonnonkaunis - luonnonkosmetiikkamessut. Yleensä olen aina töissä messujen aikana, mutta nyt kävi niin hyvä tuuri, että ehdin osallistumaan. Työni ja kouluni takia luonnonkosmetiikan tunteminen on minulle tärkeää. Tämä on kuitenkin kasvava ala.

Messuilla oli muutamia tuttuja maahantuojia ja tuotesarjoja. Hyvin paljon kuitenkin ihan minulle vieraita. Joihinkin tulen varmasti tutustumaan lisää myöhemmin. Esimerkiksi Cattier Paris - sarjaan, sillä se on juuri tullut myös Stockmannille. Täällä lista Pro Luonnonkosmetiikan jäsentuotesarjoihin.



Olen luopunut täysin vaahtavista hammastahnoista. Jätän kaupan hyllyyn sellaiset jotka sisältävät incin mukaan joko sodium lauryl sulfatea tai sodium laureth sulfatea. Nämä ovat melko agressiivisesti peseviä. Monella ne aiheuttavat aftoja suuhun. Minulla ei varsinaisesti ole ollut sellaisia ongelmia. Mietin kuitenkin sitä, että hammastahnaa jää aina suuhun hampaiden pesemisen jälkeen. Limakalvot ovat myös herkempiä kuin vartalon iho. Miksi altistaisin itseni vuosien ajan pepsodentin ylivoimalle? Nyt pystyn tukemaan mielenkiintoisempia pienempiä luonnonkosmetiikkayrityksiä. On minulla myös hyvä edullinenkin Rainbow - hammastahna. Olen huomannut, ettei suu kuivu ihan yhtä paljon yön aikana. Paitsi silloin tietenkin, kun olen nukkunut suu auki syvää Tutankhamon- unta.

Muutamat eri luonnonkosmetiikkavaihtoehdot olenkin jo testannut. Santea minulla ei ennen ole ollutkaan. Tässä on myös fluoria ja mintun maku, mikä on plussaa. Frantsilan fenkolinmakuinen oli vielä ihan ok, mutta ihan minkä tahansa makuista tahnaa en uskalla suuhuni pistää. Jonkinlainen raikas maku on toivottavaa.
Olen käsivoiteiden suurkuluttaja, joten katselen aina kaikki käsivoiteet läpi. Santen sopivan käsilaukkukokoinen voide lähti mukaani. 


Minulla on suuri heikkous terre d'Ocin ihaniin pakkauksiin. Erityisesti nämä suloiset pienet peltipurkit ovat vastustamattomia. Messuhinnoilla kannatti ottaa kaksi. Kaktusviikuna on erittäin uniikki tuoksultaan. Tiaré on täyttä sheavoita tiare -kukalla hajustettuna. Se on siis samasta kukasta kuin mistä valmistetaan monoi - öljyä.


Olin myös vartalokuorinnan tarpeessa. Lasipurkissa oleva terre d'Ocin ihana hunajavartalokuorinta on kyllä todellinen hemmottelutuote. Mutta tätä ei kyllä kannata säilyttää lavuaarin reunalla tai  lavuaarin yläpuolella. Se on sen verran raskas, että se kyllä varmasti halkaisee lavuaarin pudotessaan.


Melvitan käsivoide on niin upean elegantti. Ei Melvitaa turhaan pidetä luonnonkosmetiikan selektiivisenä sarjana. Minulle Melvita on aina ollut luotettava vaihtoehto, kallis mutta varmasti toimiva.


Cattierin tuotteet jäivät kiinnostamaan. Pehmeäksi aluksi otin mukaani matkakokoisen miselliveden. Tätä tullaan tarvitsemaan kuukauden kuluttua Pariisin - matkallani. Misellivesi on kuulemma yksi Cattierin myydyimmistä tuotteista. Cattier tunnetaan myös savipohjaisista voiteistaan ja naamioistaan.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Vinkkejä äitienpäivään

Minulta ei varmaan muuta odotetakaan kuin kosmetiikkaa. Olen silti puolueettomasti sitä mieltä, että kosmetiikka on mitä parhaimpia lahjoja äidille. Monet varmasti ilahtuisivat hierontalahjakortista, illallisesta,  kevätsiivouksesta tai vaikka ikkunoiden pesusta. Manikyyri, pedikyyri tai kasvohoito olisivat myös mainioita.

Vinkkaan kuitenkin muutaman hyvän lahjaidean kosmetiikkaan liittyen.

1. Teemana kesäjalat kuntoon.



Kuiville jaloille Schollin paristokäyttöinen jalkaraspi on hauska ylellisyystuote. Kuorivat sukat poistavat hyvinkin tehokkaasti kuivan ihon. Niitä ei kuitenkaan suositella herkälle ohuelle iholle (esim. diabeetikoille). Kaunis jalkavoide on yksistään tai lisänä muiden jalkatuotteiden kanssa  hyödyllinen lahja. Valitsisin vähän epätavallisemman merkin, kauniin pakkauksen tai mukavan tuoksun perusteella.

2.  Kasvojen iho kirkkaaksi


Rakeettomat kuorintatuotteet ovat nyt pinnalla, koska kuluttajat ja monet valmistajatkin välttävät kuorintavoiteiden muovirakeita. Yleensä äideillä on jo omat suosikit kasvovoiteissa ja puhdistustuotteissa. Niitä vaihdetaan harvemmin. Kuorinta ei ole yhtä välttämätön tuote, siksi sitä voidaan pitää ehkä jopa ylimääräisenä hemmottelutuotteena. Näiden syiden vuoksi kuorintatuotteet ovat mitä mainiompia lahjoja.

3. Pikapelastus hiuksille




Itselläni on Color Wow:n musta tyviväripuuteri. Sitä levitetään pienemmällä sivellinpäällä hiusten tyveen tyvikasvua peittämään. Colow Wow kulkee vaikka laukussa mukana. Ei enää paniikkia siitä, ettei ehtisi värjätä hiuksia ennen tärkeää työtilaisuutta tai juhlaa.

4. Ensiapupakkaus/kokeilusetti/ matkasetti



Kerää meikkipussiin, läpinäkyvään uudestisuljettavaan pussiin tai koriin matkakokoisia tuotteita. Hyödynnä valmiit kokeilusetit. Setti on loistava lahja silloin, kun
- äiti matkustaa paljon ulkomaille tai mökkeilee
- äiti tykkää kokeilla uusia tuotteita tai kyllästyy tuotteisiin nopeasti
- lahjanantaja ei osaa valita

5.  Luksusta

Se voi olla kynsilakka, huulipuna tai suihkugeeli. Kunhan se on ylellinen. Suosikkihajuveteen voi löytyä samaa tuoksua oleva suihkugeeli tai saippua. Hajuvettä tai huulipunan sävyä voi olla vaikeaa valita toisen puolesta. 


Helsingin keskustan Sokoksella saa kaiverruttaa Yves Saint Laurentin huulipunaan tai kynsilakkaan haluamansa kaiverruksen tämän viikon keskiviikosta lauantaihin. Itse suosittelisin kyllä uutta huulia pullistavaa huulilakkaa. Sitä nimittäin voi käyttää yksinään tai huulimeikin pohjalla.


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kosmetiikkaklassikko: Yves Saint Laurent Touche Èclat

Olin noin kahdeksasluokkalainen kun ensimmäisen kerran olin Tapiolan Sokoksella meikissä. Koska olin niin nuori, ei minulle mitään ihmellistä tehtykään, mutta tummat silmänaluseni saatiin upeasti peittoon YSL:n valokynällä. Äitini osti minulle ensimmäisen valokynäni. Muuten käytössäni oli silloin vaan ripaus Lumenen ja Anytimen meikkejä ja pian myös  Sensai 38.


Tarina on tuttu varmaan kaikille, joskus sitä uteliaisuudesta on tullut kokeiltua jotain muuta valokynää. Silti aina tulee palattua takaisin. Olivia - lehdessä oli syksymmällä numero bloggaajien ja kosmetiikka-alan ammattilaisten suosikeista. Touche Èclat oli tietenkin sekä Ruotsalaisen ja lukijoiden suosikki. Miten muutenkaan. 

Tämä klassikko on jo 23- vuotias, alunperin se julkaistiin vuonna 1992. Sen elegantti kultainen metallipakkaus on kaunista luksusta arkeen. Sävyjä on amerikkalaisessa yslbeautyus.comissa 12 erilaista, mutta suomalaisten käytetyin on sävy numero 2. YSL:n valokynä on Terry De Gunzburgin keksintö. Hän oli vuosia meikkitaiteilijan työssään sekoitanut erilaisia meikkivoiteita ja peitevoiteita saadakseen tuotua kasvoille valoa. Mielenkiintoisena faktana, Terry  De Gunzburg perusti oman tuotesarjansa by Terry 1998, kun hän vielä työskenteli Yves Saint Laurentilla luovana johtajana. Hänen by Terry kokoelmassaan on ihonhoitotuotteita ja värikosmetiikkaa. Terryllä on myös oma tuoksusarja. 



                                        



Kuutena peräkkäisenä vuotena on Touche Èclatista ollut myynnissä keräilyversio. Minulla on tuo viime vuoden Wild (Tax Free löytö). Kaikkien keräilyvalokynien pakkaus on saanut inspiraationsa Yves Saint Laurent'n muotiluomuksista. Meikkisarja kunnioittaa muutenkin väreillään, pakkauksillaan ja tuotteiden nimellä YSL:n muotiperintöä.

2015


2010-2014



Rain Strass



YSL:n valokynä on lyömätön tehoväline tuomaan valoa kasvoille, kirkastamaan ilmettä ja häivyttämään tummia silmänalusia.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...