torstai 20. maaliskuuta 2014

Estenomiopiskelijan univormu

Laurea ammattikorkeakoulun opiskelijahaalari on Laurea amkon, ja se on kokonaan violetti. Kaikilla koulutusohjelmilla on samat haalarit ja tietysti samat sponsorit. Meidän luokallamme kuitenkin keksittiin, että tilaisimme ihan oman haalarin. Äänestimme yhdessä väristä, ja kyllähän nyt kauneudenhoitoalan opiskelijoilla täytyy olla pinkki. Toisen hihan halusimme violetiksi muistuttamaan, että olemme laurealaisia. Pari supertyttöä hoitivat sponsoreiden hankkimisen ja haalareiden tilaamisen. Loppujen lopuksi haalarit maksoivat meille vitosen, ja hinta sisälsi vaivanpalkat haalarivastaaville. Koulumme oma haalari on huomattavasti kalliimpi meille tuntemattomasti syystä.

Haalari on ihanan kevyttä, pehmeää ja kiiltävää kangasta. Olen vertaillut kavereiden ja poikaystäväni haalareita, kyllä meillä on paras! Lahkeiden kiristyssysteemi on suurta plussaa. Saimme itse päättää siitä ja taskuista.



Koulutuskeskus Unika Hairstyle on suurin sponsorimme, logo on sekä haalarin edessä että takana. Unika kouluttaa kampaajia, ja käyntiosoitteessa voi leikkauttaa hiuksensa joko ammattilaiskampaajien tai opiskelijoiden käsissä.


Duroy on ihana suomalainen perheyritys, joka myy huippulaatuisia meikkisiveltimiä ja muita meikkitarvikkeita. Olen työni puolesta osallistunut heidän tuotekoulutukseen, ja pidän kovasti sekä tuotteista että yrittäjistä.


Gaya Cosmetics on monelle tuttu Kampin kauppakeskuksen ständistä.Sarjan kulmakivenä on mineraalimeikkipohjatuotteita, mutta valikoimassa on myös värikosmetiikkaa.


Note to self: Älä ompele haalarimerkkejä kiinni, kun haalari on päälläsi. Todennäköisesti ompelet jatkossakin merkin myös legginsseihin kiinni, ja saat purkaa sitä pitkän matkaa irti. Haalarimerkissä on Laurean oma maskotti, Lenni-pingviini.


Laurean logo.


Pro luonnonkosmetiikka ry edistää luonnonkosmetiikan tunnettuutta kuluttajien ja ammattilaisten keskuudessa. Kävin Pro luonnonkosmetiikka ry:n joulumyyjäisissä, siellä oli ihania merkkejä myynnissä. Useita tuttuja työni puolesta ja paljon uusia tuttavuuksia.


Gatineau Paris on Berner Oyn maahantuoma ranskalainen paljon kauneushoitoloissa käytetty ihonhoitosarja.


V 10 Plus on seerumeistaan tunnettu apteekeissa myytävä japanilainen ihonhoitosarja.


JT Beauty Outlet myy paljon selektiivistä kosmetiikkaa netissä. Siellä on oma osio tuotteille, joita ei saa Suomesta. Mainittakoon niistä ihana tuotesarja Soap &Glory.


Viimeisimpänä meidän ikioma logomme. Se on bentseenirengas (eli kuuden hiilen hiilivetyrengas), jonka sivuryhminä on lakipykälämerkki ja euro symboloimassa kauneusalan muita ulottuvuuksia. Keskimmäisenä on tietysti lopputuote, huulipuna.

On se ehkä hyvin kapinallista tilata omat haalarit, mutta onhan se ihan eri asia kulkea pinkissä haalarissa, jossa on oman alan logoja. Kiitos kovasti kaikille sponsoreille, olemme kiitollisia. Olin aluksi niin haalarivastainen, eihän kukaan tyylikäs ihminen voi sulloutua sellaisen sisään. Kuitenkin nähdessäni oman haalarin, olen siitä aika ylpeä.

Estenomin lakki herätti aika paljon hilpeyttä luokassamme, kun joku bongasi tämän netistä. Onkohan kukaan koskaan hakkinut tuota lakkia? Melkein pitäisi, ihan vaan sen vuoksi, että tuo on olemassa.



4 kommenttia:

  1. Hehe, taitaa jäädä multa ainakin tuo lakki hankkimatta... :D Oon ihan tyytyväinen mun teekkarilakkiin vaikka se tupsu muistuttaakin enemmän epämääräistä takkupalloa ku tupsua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö ajatellut kerätä lakkikokoelmaa hattuhyllylle? :D

      Poista
  2. Joo, tahtoo estenomilakin!!! Ihan vaan siksi, että edes vappuna joku kysyisi, että mikä hitto tuo on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä niin nautin siitä, kun meitä tuijoteltiin noiden haalareiden takia. Täytyy repäistä vielä uudelleen. Mutta miksi tuota lakkia ei voi saada pinkkinä? :D

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...