sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kosmetiikan säilöntäaineet: parabeenit

Olen halunnut jo pitkään tehdä kunnon kannanoton parabeeneista. Ne aiheuttavat suurta pelkoa kuluttajille, mutta mitä ne ovat ja miksi niitä käytetään.

Parabeenit ovat kosmetiikassa ja elintarvikkeissa käytettyjä säilöntäaineita. Niitä on käytetty jo 1920 -luvulta asti, ja ne ovat kaikista eniten tutkittuja säilöntäaineita. Parabeenit ovat orgaanisia yhdisteitä, parahydroksibentsoehapon estereitä. Kosmetiikassa käytetään eniten metyyli-, etyyli-, butyyli- ja propyyliparabeeneja.
Parabeenien rakennekaava


Vaikka hajusteet ja säilöntäaineet ovat eniten allergisoivia ainesosia kosmetiikassa, ei niitä kannata välttää tai pelätä, jos ei itsellä ole todettu allergiaa. Parabeenit aiheuttavat vähemmän allergiaa kuin monet muut säilöntäaineet. Kosmetiikkatuotteessa mikrobit ovat vaarallisempia kuin säilöntäaineet. Mikrobit kosmetiikassa voivat aiheuttaa terveyshaittoja ja ihoärsytystä. Kosmetiikka ei ole eikä sen tarvitse olla steriiliä, mutta säilöntäaineiden kuuluu suojata riittävän paljon.


Miksi parabeeneja sitten pelätään. Joitain vuosia sitten löytyi syöpäsoluista parabeeneja. Media innostui siitä ja kylvi parabeenipelon kuluttajille. Kosmetiikka ei imeydy verenkiertoon, joten parabeenit ovat tulleet todennäköisesti syöpäsoluun ihan sisältä käsin eli ruuan mukana.

Yleisesti ottaen tutkimuksissa on todettu, että ihmiset eivät luota hallitukseen eikä mediaan, niin miksi sitten pitäisi uskoa iltapäivälehtien levittämää turhaa kauhua. Toimittajilla harvoin on aikaa paneutua kaikkiin faktoihin ja tarkistaa niitä asiantuntijoilta. Kauhua lisää kosmetiikkafirmojen negaatiomarkkinointi. Pakkauksiin merkitään päälle paraben free. Siitähän tulee automaattisesti kuva, että tästä nyt puuttuu jokin paha myrkky. Jatkuvasti tulee uusia tuotteita markkinoille näillä teksteillä, vaikka negaatiomarkkinointi tullaan todennäköisesti kieltämään, sillä se on harhaanjohtavaa. Ongelmanahan tässä on tietysti se, että markkinointi hoidetaan itsesäätelynä. Kukaan ei valvo mainoksia ellei niistä tehdä valituksia. Teen erillisen postauksen kosmetiikan mainonnasta, sillä siitä on paljon sanottavaa.


Kannattaa aina muistaa, että jos jokin tuote on paraben free, siellä on aina jotain muuta tilalla. Usein se jokin muu on vähemmän testattu säilöntäaine tai enemmän allergisoiva.

Erityisesti luonnonkosmetiikassa käytetään säilöntäaineena etanolia. Juurikin sitä ihoa kuivattavaa ja ärsyttävää alkoholia. Jos tuotteessa on myös paljon vettä, kannattaa olla tarkkana näiden tuotteiden säilyttämisen kanssa. Ei liian lämpimässä, ei liian valoisassa eikä kosteassa.


Formaldehydi on yleinen allergeeni.. Sitä on käytetty säilöntäaineena, mutta ei enää kosmetiikassa juurikaan. Sen sijaan formaldehydille allergiset saavat reaktion myös formaldehydiä vapauttavista aineista. Niitä kyllä käytetään paljonkin kosmetiikassa. Ne eivät ole haitallisia muille kuin allergikoille. Formaldehydivapauttajat hitaasti hajotessaan vapauttaa aldehydiä.

Formaldehydivapauttajat:

Imidazolidinyl urea
Diazolidinyl urea
DMDM Hydantoin
2-Bromo-2-Nitropropane-1,3-Diol
Quaternium-15
 Sodium Hydroxymethylglycinate
 Tris(hydroxymethyl) Nitromethane
Methyldibromo Glutaronitrile (Kielletty v. 2008) [3]
Methenamine
(5-Bromo-5-Nitro-1,3-Dioxane)

Jos tuotteessa on formaldehydivapauttajien lisäksi amiineja, ne voivat muodostua tuotteessa nitrosamiineiksi. Ne ovat karsinogeenejä, jotka pystyvät imeytymään ihon läpi elimistöön. Sitä ei kunnolla ole tutkittu, joten ei ole tietoa, kuinka vakava ongelma tämä on.


 Methylisothiazolinone (käytetään lyhennettä MIT tai MI) on myös säilöntäaine. Cosmetics Europe on esittänyt suosituksen, jotta se jätettäisiin vapaaehtoisesti pois iholle jätettävistä tuotteista ja kosmetiikkaliinoista. MIT on ollut turvalliseksi todettu ja paljon käytetty, mutta allergiat ovat lisääntyneet hyvin jyrkästi.Todennäköisesti se tullaan vielä lainsäädännöllä kieltämään myöhemmin.


Yhteenvetona siis, parabeenit ovat todettu tehokkaiksi säilöntäaineiksi, ne ovat myös hyvin siedettyjä. EU:n asetukset pitävät huolta siitä, että kosmetiikka on turvallista. Minä valitsen aina mielummin parabeenit kuin monet muut vaihtoehdot.

 Älkää pelätkö parabeeneja ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Lähteet:
teknokemia.fi
 CosIng tietokanta

6 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta ja selkeästä kirjoituksesta. Olenkin miettinyt sitä, että mistä tämä parabeenikammo johtuu ja miksi parabeenittomuus usein mainitaan erikseen tuoteselosteissa jne.

    Mukavaa alkavaa viikkoa myös sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kirjoituksestani oli apua. Parabeenit tuntuvat olevan monelle salatiedettä. :)

      Poista
  2. Onpa mielenkiintoinen ja aiheellinen postaus! Kiitos, tällaista tekstiä on ilo lukea! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Itsekin pidän tätä hyvin aiheellisena. Ihotautilääkärit ovat arvioineet, että muiden kuin parabeenien käyttö säilöntäaineena saattaa aiheuttaa yhtä suuren allergiailmiön kuin nikkeli, eli melkein joka viides voisi olla allerginen parabeenien korvaaville ainesosille. Yritän kovasti siis taistella parabeenien maineen puolesta. :)

      Poista
  3. Todella hyvä postaus, mulla on kanssa luonnoksissa kauan muhinut parabeeni-postaus, mutta en ole saanut sitä punnerrettua vielä ulos :) Hienoa hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Aluksi ajattelin postata aiheesta myöhemmin, mutta olen vaiennut jo liian kauan. Minulla oli niin paljon sanottavaa aiheesta. :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...