keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Mikä estenomi?

Olen aina suhtautunut intohimoisesti kaikkeen kauniiseen, oli sitten kyse maalaustaiteesta, arkkitehtuurista tai pukeutumisesta. Itse en ole kuitenkaan taiteellisesti lahjakas, vaikka tyyliä löytyisikin. En koskaan ole nähnyt itselläni vaihtoehtona luovaa työtä, joten luulin kosmetiikka-alan olevan myös minulta poissuljettua. Monen mutkan kautta olen silti päässyt kauneusalalle, ja vieläpä tieteelliselle puolelle.

Ensin lyhyesti, miten olen päässyt tähän tilanteeseen.
Valmistuin lukiosta hyvin arvosanoin tarkoituksenani jatkaa suoraan yliopistolla opiskelua jollakin hyvin tärkeällä alalla. Ongelmana oli se, ettei minulla ollut hajuakaan mikä se voisi olla. Opinto-ohjaajani mielestä olisin hyvä PR hommissa, ja hain hänen kannustamana opiskelemaan kaupallista alaa. Sain paikan tradenomilinjalta, mutta se ei tuntunut oikealta. Koulun keskeyttäminen sen sijaan tuntui, ja päädyin tekemään erilaisia sijaisuuksia eri työpaikoissa. Pääsin ensin kesätyöntekijäksi ja sitten vakituiseksi myyjäksi kosmetiikkaosastolle. Oltuani siellä töissä kaksi vuotta, tajusin, että tähän alaan en kyllästy. Uskaltauduin sitten hakemaan Laureaan estenomikoulutukseen. Opiskeluni aloitin syksyllä 2013.

Mikä on estenomi?

Estenomi on ammattikorkeakoulusta valmistunut kosmetiikan asiantuntija. Estenomiksi valmistutaan kauneudenhoitoalan koulutusohjelmalta. Nimenä se on harhaanjohtava, sillä estenomit eivät tee mitään kauneushoitoja. Kahtena tärkeimpänä elementtinä koulutuksessa on kosmetiikan kemia sekä liiketalous (asiasta lisää myöhemmin).

 Koska Turussa lopetetaan estenomikoulutus, estenomiksi voi jatkossa opiskella vain Vantaalla Laurea Tikkurilassa tai ruotsiksi Vaasassa.

Bachelor of Beauty and Cosmetics = estenomi
Degree Programme in Beauty and Cosmetics =kauneudenhoitoalan koulutusohjelma 

Mitä koulutukseen kuuluu?

Kuten jo aiemmin mainitsin, koulutukseen kuuluu paljon kemiaa ja liiketaloutta. Perusasioiden lisäksi opiskelemme kosmetiikan raaka-aineista, tuotteiden säilyvyydestä, kosmetiikan lainsäädännöstä, kosmetiikkabrändin kehitystä ja johtamista sekä paljon muuta. Tarkemman listan löydät opetussuunnitelma -linkistä alla.

2014-2015 opetussuunnitelma.

Kuinka kauan koulutus kestää?

Koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä ja koulutus kestää 3,5 vuotta. Ulkomaan vaihto voi pidentää koulutuksen kestoa.

Kenelle sopii?

Alalle voi hakea joko ylioppilaspohjalla tai kauneudenhoitoalalta. Minun luokallani on noin neljäsosa kampaajia ja neljäsosa kosmetologeja, loput ihan vaan ylioppilaita, kuten minäkin. Koulu sopii ja on pakollinen niille, jotka haluavat ammatinopettajaksi, joko kampaajaopettajaksi tai kosmetologiopettajaksi. Estenomikoulutuksen jälkeen voi vasta hakea opettajakorkeakouluun.




2 kommenttia:

  1. Heips! Olen hakemassa tänä vuonna tuohon kyseiseen kouluun. Kuinka hyvä tarvii olla koulussa että pääsee edes pääsykokeeseen? Itsellä hyvät paperit lukiosta, n ysin ka ja M:n paperit (L,M,C nuo mitkä haussa kysyttiin) ja ilmeisesti en pääsisi noilla edes pääsykokeeseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kuinka et pääsisi? M arvosanoilla saa toisiksi parhaat aloituspisteet. Kokeeseen kutsutaan viisinkertainen määrä suhteessa aloituspaikkoihin. Kyllä luulisi siihen porukkaan mahtuvan. Lisäksi tiedän, ettei kaikilla sisäänpäässeillä ole takuulla ysin keskiarvoa lukiosta. Älä menetä vielä toivoa!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...