maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kosmetiikkaklassikot: Guerlain Météorites

Yksi kosmetiikkasuosikeistani on Guerlainin meteoriitit. Niissä on todellista menneen ajan romantiikkaa, vaikka keksintönä ne ovat melko modernit. Ensimmäiset Guerlainin moniväriset puuterimeteoriitit orvokilla hajustettuna tulivat myyntiin 1987. Guerlainin expertit hyödynsivät valokuvauksesta ja elokuvakuvauksesta valoteknologiaa, miten valkoinen valo prisman läpi hajoaa värien spektriksi. Toisinpäin ajateltuna, yhdistelmä eri värejä luo ideaalin valon, mikä pystyy piilottamaan epätäydellisyyksiä kasvoissa.

 Värit yhdessä neutralisoivat toinen toisiaan. Jokaisella värillä on oma roolinsa. Pinkistä raikkautta, vihreä peittää punaisuutta, valkoinen kirkastaa, lila heijastaa valoa, kultainen tai helmiäinen tuo harmonista hehkua. Koska aiemmin markkinoilla ei ollut mitään vastaavaa, valmistukseen lainattiin ideaa lääketieteestä. Meteoriittilaite muistuttaa tablettien valmistukseen käytettyjä laitteita. Talkki, pigmentit ja vesi sekoitetaan lieriömäisessä laitteessa hitaalla ja vakaalla pyörivällä liikkeellä.

Laiteella on kuitenkin rajansa. Käsityön tärkeys on osoittautunut välttämättömäksi sen varmistamiseksi, että helmistä tulee sileitä ja oikean kokoisia, ei liian isoja tai pieniä. Ensimmäinen määrä kutakin sävyä on punnittu tarkasti, ja sitten jokainen potti on täytetty käsin.


Guerlain Instagram





Source
EdT 2000

Minun kokoelmaani kuuluu kahdet puuterimeteoriitit, poskipunameteoriitit ja meteoriittikivipuuteri. Ne ovatkin yhdet suurimmat kosmetiikka-aarteeni.





Alla pitkä luettelo meteoriittihelmistä. Voisin katsella näitä tuntikausia. Onneksi minulle välillä jo riittää pelkkä kuvien katselu, eikä minun tarvitse kerätä kaikkia, toisin kuin tämä keräilijä.

Keväthelmet:

Emilio Pucci Spring 2007
Du Paradis Spring 2013

Spring 2014



Perles de Blush Spring 2015
Kesähelmet:
Summer 2010

D'azur by Emilio Pucci Summer 2012
Light is int the air Summer 2013
Rainbow Pearls summer 2015


Jouluhelmet:

Gold Temptation Holiday 2007

Butterfly Pearls Holiday 2008

Perles Imperiales Holiday 2009

Perles d'Or Holiday 2010

Perles de Nuit Holiday 2011

Du Dragon Holiday 2012

Crazy Champs - Élysées Holiday 2013

Perles d'Etoiles Holiday 2014


Meteoriittien taikaa on laajennettu perinteisistä helmistä myös matkatuotteiksi, kivipuutereiksi ja jopa meikinpohjustustuotteiksi.






7 kommenttia:

  1. Noi purkit on vaan jotain niin uskomattoman kaunista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onneksi olen malttanut olla ostamatta enemmän kuin kahdet :)

      Poista
  2. Nuo on ihania! Minulla on tuo Champs Elysees -purkki. Tykkään muuten noista helmistä, mutta ne helposti tukkivat muutenkin kuivan ihoni. Guerlain on minun yksi suosikkimerkki: minulla on hajuvettä, puuteria, aurinkopuuteria, meteoriitit ja huulipuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitten kannattaa tuoda hehkua kasvoille voidemaisilla tuotteilla, jos meteoriittihelmet kuivattavat. :/

      Poista
    2. kiitos vinkistä :) Enpä tullut ajatelleeksi

      Poista
  3. Heipsis! Pistin sulle haastetta, löytyy tästä: http://mennentullen.blogspot.fi/2015/06/liebe-ist.html :)

    //Fanni
    http://mennentullen.blogspot.fi/

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...