maanantai 14. huhtikuuta 2014

Yleistä tuoksuista

Kansainvälisyysviikolla koulussamme kävi puhumassa Sakari Penttinen tuoksujen luokittelusta.
Luokitteluja on useita, ja ne perustuvat usein klassikkotuoksuihin. Me kävimme läpi ranskalaista tuoksuluokitusta vuodelta 1984.

Ennen tuoksuluokittelua, vähän pikkufaktaa tuoksuista. 

Tuoksut sisältävät alkoholia, vettä ja tuoksutiivistettä. Tuoksuja jaetaan eri ryhmiin tuoksutiivistekonsentraation avulla.

Tuoksutiivistettä %
Parfum  + 20%
Eau de Parfum 10-18 %
Eau de Toilette 6-12%
Eau de Cologne 2-5 %

Huomioitavaa: Cologne nimeä käytetään Amerikassa tarkoittamaan kaikkia miesten tuoksuja. Euroopassa se on aivan unisex nimitys. Eau de Colognea kutsutaan joskus myös Eau Fraiche.

Tuoksuissa on kolme syvyyttä. Kevyin tuoksu haihtuu ensin, ja sitä kutsutaan latvatuoksuksi. Latvatuoksun voi haistaa noin 20 minuuttia. Sydäntuoksu on se täyteläinen ominainen tuoksu, jota kuvaillaan vähän samaan tapaan kuin viinejä. Pohjatuoksun voi aistia noin puolen tunnin kuluttua hajuveden lisäämisestä. Se voi kestää iholla vuorokauden.

Hajuvedet tuoksuvat vähän kaikilla vähän erilaisilta. Myös lämpötila, ilmankosteus ja paikka muokkaavat tuoksua. Monet huomaavat saman ruuan tai viinin maistuvan paremmalta ulkomailla tai kesäterassilla, toiset taas ovat parempia talvipakkasilla. Sama pätee tuoksuihin. Tuoksumieltymykset ovat myös hyvin kulttuurisidonnaisia. Suomessa esimerkiksi ostetaan rahallisesti enemmän meikkejä, muualla Euroopassa kauppa on tuoksujohtoista.



Société Française des Parfumeurs (SFP) 1984 luokittelutapa jakaa tuoksut näihin ryhmiin:

A. Hespéridée (yleensä pieni konsentraatio)
- sitruuna, lime, mandariini, greippi
- neroli, appelsiininkukka
- basilika, korianteri, rosmariini
- kaneli, neilikka
- kielo, gardenia, white flowers
- Dihydromyrcenol, Hedione, Calone, Linalool

B. Fleuri (enimmäkseen femiinisiä)
- ruusu, jasmiini, ylang ylang
- neilikka,orvokki
- gardenia, white flowers
- tuberosa, iiris
- Muguet aldehyde, Cyclamen aldehyde, Peonine, Jasmofore
- Methyl Anthranilate, Benzyl acetate, PEA

C. Fougère (enimmäkseen maskuliinisia)
- kumariini, sammal, laventeli
- yrttimäiset nuotit
- kukkamaiset nuotit, kielo, jasmiini
- mausteiset nuotit, kaneli, neilikka
- Iso E Super, Macrolide, Coumarin, Calone

D. Chypre
- setripuu, tammen sammal, patsuli, labdanum
- jasmiini, ruusi, ylang
- neroli, bergamotti
- aldehydit, sivettihajuste
- persikka, päärynä
- Styrallyl acetate, Civetone, C14, Galaxolide

E. Boisée (enimmäkseen maskuliinisia)
- setripuu, santelipuu
- kataja, mänty
- white flowers
- sitrus nuotit, yrttimäiset nuotit
- Iso E Super, Ambroxan,  Terpenes

F. Ambré (usein itämaisen tyylisiä)
- pihka, puut
-  Tolu balsam, Peru balsam
- labdanum, patsuli, myski, ambra, suitsuke
- vanilja, Ethyl vanillin, Veltol plus
- Amroxan, Ambrein, Balinol, Musk T, Musk ketone

G. Cuir (nahka)
- venäläinen nahka: koivunterva, jasmiini ja orris root (= iiriksen juuret)
- Isobutyquinolene, Safraleine
- Castoreum, Civet


Osa näistä on vielä jaettu alakohtiin, esimerkiksi:
B: Bouquet floral, Soliflore ja  Fleuri aldehydé.


Gal (oxide- viol)ette
Galette on monissa tuoksuissa käytetty tuoksupohja. Samaan aikaan minua järkyttää miten paljon Galeten käytöllä huijataan, mutta toisaalta oikeastaan olen sen olemassaolon vähän jo arvannutkin. Onhan kosmetiikassakin olemassa ns. voidepohjia, joihin eri yritykset lisäävät vain omat tehoaineensa. Sama siis pätee tuoksuihin. Galeten avulla on helppoa ja nopeaa tehdä esimerkiksi kausituoksuja, kärjistetysti  Galette + jokin kukka tai Galette + vaikka persikka, ja siinä onkin kaksi hyvää tuoksua valmiina. Galette -tuoksut tuoksuvat yleensä hyvältä paperissa ja suoraan pullosta nuuhkutettuna kosmetiikkakaupoissa, mutta niissä ei ole samanlaista syvyyttä, kuin "kunnon tuoksuissa".


Tarkat reseptit ovat huippusalaisia, mutta ammattilaiset pystyvät osan raaka-aineista päättelemään.Siksi tuoksuja myydäänkin markkinoinnin kielellä eikä oikeilla raaka-aineilla. Kuten "herkkä ja suloinen vastaleikattujen ruusujen tuoksu"  ( Roses de Chloé) tai "säkenöivä kukkainen tuoksu: säteilevä, raikas ja valoisa" ( Roberto Cavalli Acqua). Kauniit mielikuvat ovat tietysti tärkeitä. Halusin Lancômen  Trésor Midnight Rosen, koska siitä sanottiin: sopii sellaiselle, jonka sielunmaisema on iltaöinen Pariisi.



Monet kyselevät tuoksuista ja kosmetiikasta ylipätään, onko se luonnollinen. Imperialismin aikaan 1800 -luvun lopulla, oli jo aika lailla nypitty kukkia ja käytetty muutenkin luonnonraaka-aineita loppuun. Silloin jo alettiin kehittelemään synteettisiä vaihtoehtoja. Kannattaa ottaa huomioon, että laboratoriossa pystytään valmistamaan ihan samoja yhdisteitä, kuin mitä luonnosta löytyy. Silloin ei olla myöskään riippuvaisia otollisista ruusujen kasvatusoloista yms. eikä lannoitteet tai paikka eivät vaikuta tuoksuun. Synteettisillä raaka-ainella pystytään myös tekemään suurta massatuotantoa. Mitä tulee luonnollisuuden paremmuuteen, se on kosmetiikan yhteydessä harhaa. Luonnossa on sekä hyviä raaka -aineita että pahimmat myrkyt. Synteettisiä myrkkyjä on ihan vain muutama maailman myrkyllisimpien myrkkyjen listalla. Pahimmat ovat tietysti luonnosta. Luonnon raaka -aineet aiheuttavat yleisemmin allergiaa ja luonnon raaka-aineiden mukana tulee helposti epäpuhtauksia mukaan tuotteeseen. Niitä joudutaan monesti käsittelemään hyvin paljon ennen, kuin niitä voidaan käyttää kosmetiikan raaka-aineina. Sama siis pätee hajuvesiin. Luonnon raaka-aineita joudutaan käsittelemään paljon, ennen kuin ne pääsevät tuoksupulloon.

Olemme varmaan ihan tyytyväisiä kaikki, ettei sivetti, ambra ja myski ole enää luonnosta peräisin. Luonnonmukainen sivetti on peräisin sivettikissan rauhasesta, ambra on valaan rasvainen oksennus ja myskiä saataisiin esimerkiksi myskihirven talirauhasesta.Toivottavasti tässä oli vähän uutta näökulmaa luonnollisuuteen.

IFRA (International Fragrance Association) valvoo tuoksujen raaka-aineiden käyttöä. Monia tuoksuja on jouduttu muuttamaan, koska lainsäädäntö on tiukentunut. Monet tietysti ovat kärsineet lempituoksujensa muuttumisesta, mutta onhan kuluttajan turvallisuus tietysti tärkeintä. Joitain klassikkotuoksuja on todennnäköisesti muokattu myös tarkoituksellisesti nykyaikaisempaan makuun.




Käyn tällä hetkellä sisäistä kamppailua. Vaikka olen aina jollain tasolla tajunnut Galetten olemassaolon, vaikka en sille nimeä tiennytkään, en osaa päättää haluanko käyttää niitä vai en. Mitä jos vain pitää jostain Galette -pohjaisesta tuoksusta, onko silloin ihan sama onko tuoksussa Galette vai ei.

2 kommenttia:

  1. Galette ei tietystikään ole ainut tuoksupohja. Monista tuoksuista haistaa läpi esimerkiksi ylenmääräisen Cashmeranin käytön. Synteettisten materiaalien vika asia ei sinällään ole, pohjautuvathan jo klassiset Chanel 5 ja Guerlainin Shalimar osaltaan synteettisiin molekyyleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko muiden tuoksupohjien käyttö yhtä ongelmallinen tuoksumarkkinoilla vai tuoksuuko ne vain läpi yksittäisistä tuoksuista? Ymmärrän hyvin, että massamarkkinoilla kaikkea ei voi tehdä itse alusta lopppuun viimeisen päälle, mutta tuoksupohjat kyllä herättävät ristiriitaisen negatiivisia tunteita.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...