torstai 19. helmikuuta 2015

Koulu: Kevät 2015

Nyt kun painiskelen koulutehtävieni kimpussa, on hyvä hetki vähän raportoida koulun opinnoistani. Tämä on siis toisen vuoden kevätlukukausi. Minulla on muutama isompi palautustyö tässä tuloillaan, mutta maaliskuun puolenvälin jälkeen alkaa helpottaa. Huhtikuussa meillä on enää muutama kontakti, ja koulu loppuukin kokonaan ennen vappua.

Suosikkikurssini tällä hetkellä on kosmetiikkapakkaukset. Perehdymme pakkausmateriaaleihin sekä pakkauksen merkityksiin mm. markkinoinnin, kuluttajan ja ekologisuuden kannalta. Ensi viikolla on palautuspäivä pakkauskurssin projektille, jonka parissa olen ahkeroinut nyt pidempään. Teen omaa projektiani Sampar Parisista, joten olen taulukoinut tuotteita, tunnustellut muovilaatuja ja pohdiskellut niitä monilta kanteilta. Pakkaukset saattaa kuulostaa monelle vähän tylsältä ja itsestäänselvältä, mutta oikeanlaisen pakkausmateriaalin valinta on hyvin olennainen asia. Opettajamme esitteli tunnilla kuinka muovisesta kertakäyttömukista oli syöpymällä tipahtanut pohja, kun siihen oli laitettu hajusteainetta.


Raaka-ainekurssin tentti on ensi viikolla. Aiheena on esimerkiksi kvaternäärisiä typpiyhdisteitä, silikoneja sekä hiusasioita. Hiusasioihin kuuluu hiuksen rakenteen kertaus, permanentti ja värjäys kemiallisena näkökulmana. Mehän emme tee mitään kosmetologien tai kampaajien käytännön töitä. Täytyy sanoa, että vähän jännittää tarttua tenttimateriaaliin, kun yhden monistenipun nimenäkin on "Hankalat kvatit". 

Laboratoriotyö - kurssi ei ole vielä alkanut. Odotan sitä innolla. Pidin paljon syksyn labrapäivistä. Vaikka harva estenomeista päätyisi labraan, minusta on tärkeää ymmärtää pääasiat tuotteiden valmistuksesta. Ainesosaluoettelo kun ei siitä mitään kerro.

Työllistävin ja pisin kurssimme keväällä on markkinointitutkimuskurssi. Teemme sen  e- lomakkeena. Tutkimukseen kuuluu myös tulosten analysointia SPSS - ohjelman avulla. Tämä on kolmas niin kutsuttu työelämätehtävä, jossa meidän itse täytyi etsiä yrityskontakti, jolle teemme työn.

Minulle helpinta nyt ovat Liiketoiminnan johtamisprosessit, jotka on jaettu palvelunjohtamis- sekä esimiestyö- ja henkilöstöjohtamiskokonaisuuksiin. Itse olen melko kiinnostunut esimiestyöstä tulevaisuudessa. Se ei ole minulle ainoa vaihtoehto, mutta haluaisin mahdollisuuden ainakin edetä työssäni.

Vapaavalintaisena kursina minulla on ranskan kielen perusopinnot 2. Matkakuumeeni sen kun vain kasvaa tunti tunnilta. Syksyn ranskan kurssilla kävimme siis ihan alkeita, ja tämä on siihen suoraa jatkoa. Viikonpäiviä, kuukausia ja vastaavaa. Valinnaisissa kursseissa on mukavaa, kun toteutukset voivat olla niin leppoisia. Suullinen kokeemme ennen joulua toteutettiin ryhmänäytelminä, jossa lavastuksena oli pariisilainen kahvila. Esitysten jälkeen joimme kahvia ja söimme macaronseja ja briocheja. Odotukset ovat siis melko korkealla tämän kurssin kohdalla. 
 



Kesän Pariisin -matkaa odotellessa.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Shades of Grey

Vaikka kuinka en olekaan kiinnostunut Fifty Shades of Grey kirjoista ja tulevasta elokuvasta, on vaikeaa olla tunnustamatta miten se vaikuttaa naisten kultuuriin ja muotiin. Itse olen nyt varsin innoissani mustasta, harmaasta, valkoisesta ja hopeasta. Ostin ihanan harmaan mekon, johon ajattelinyhdistää näyttävät hopeakorut ja harmaat kynnet. Ehkä tylsää jollekin, mutta huulipunassa voi sitten räväyttää oikein kunnolla. 

OPI - merkiltä on tullut myyntiin Fifty Shades of Grey lakkakokoelma. Ostin niistä yhden, Dark Side of the Mood. Se on tummanharmaa cremelakka. Se peittää noin kolmella kerroksella, sillä koostumus on erittäin ohutta. Onneksi se sentään kuivuu nopeasti.  Pinta on nin kiiltävää, että voin peilata itseäni kynsistäni.






Käytin etusormen kynnelle Nails Incin The Thames - lakkaa antamaan vähän lisää harmaan sävyjä lookkiini. Nimettömässä on OPIn It's Frosty Outside - hiekkalakka.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...