lauantai 9. toukokuuta 2015

Luonnonkaunis - luonnonkosmetiikkamessut 2015

Helsingin Kaapelitehtaalla oli kierrätysaiheinen myyntitapahtuma pari viikkoa sitten. Yhtenä osana siellä oli Pro Luonnonkosmetiikka Ry:n järjestämät Luonnonkaunis - luonnonkosmetiikkamessut. Yleensä olen aina töissä messujen aikana, mutta nyt kävi niin hyvä tuuri, että ehdin osallistumaan. Työni ja kouluni takia luonnonkosmetiikan tunteminen on minulle tärkeää. Tämä on kuitenkin kasvava ala.

Messuilla oli muutamia tuttuja maahantuojia ja tuotesarjoja. Hyvin paljon kuitenkin ihan minulle vieraita. Joihinkin tulen varmasti tutustumaan lisää myöhemmin. Esimerkiksi Cattier Paris - sarjaan, sillä se on juuri tullut myös Stockmannille. Täällä lista Pro Luonnonkosmetiikan jäsentuotesarjoihin.



Olen luopunut täysin vaahtavista hammastahnoista. Jätän kaupan hyllyyn sellaiset jotka sisältävät incin mukaan joko sodium lauryl sulfatea tai sodium laureth sulfatea. Nämä ovat melko agressiivisesti peseviä. Monella ne aiheuttavat aftoja suuhun. Minulla ei varsinaisesti ole ollut sellaisia ongelmia. Mietin kuitenkin sitä, että hammastahnaa jää aina suuhun hampaiden pesemisen jälkeen. Limakalvot ovat myös herkempiä kuin vartalon iho. Miksi altistaisin itseni vuosien ajan pepsodentin ylivoimalle? Nyt pystyn tukemaan mielenkiintoisempia pienempiä luonnonkosmetiikkayrityksiä. On minulla myös hyvä edullinenkin Rainbow - hammastahna. Olen huomannut, ettei suu kuivu ihan yhtä paljon yön aikana. Paitsi silloin tietenkin, kun olen nukkunut suu auki syvää Tutankhamon- unta.

Muutamat eri luonnonkosmetiikkavaihtoehdot olenkin jo testannut. Santea minulla ei ennen ole ollutkaan. Tässä on myös fluoria ja mintun maku, mikä on plussaa. Frantsilan fenkolinmakuinen oli vielä ihan ok, mutta ihan minkä tahansa makuista tahnaa en uskalla suuhuni pistää. Jonkinlainen raikas maku on toivottavaa.
Olen käsivoiteiden suurkuluttaja, joten katselen aina kaikki käsivoiteet läpi. Santen sopivan käsilaukkukokoinen voide lähti mukaani. 


Minulla on suuri heikkous terre d'Ocin ihaniin pakkauksiin. Erityisesti nämä suloiset pienet peltipurkit ovat vastustamattomia. Messuhinnoilla kannatti ottaa kaksi. Kaktusviikuna on erittäin uniikki tuoksultaan. Tiaré on täyttä sheavoita tiare -kukalla hajustettuna. Se on siis samasta kukasta kuin mistä valmistetaan monoi - öljyä.


Olin myös vartalokuorinnan tarpeessa. Lasipurkissa oleva terre d'Ocin ihana hunajavartalokuorinta on kyllä todellinen hemmottelutuote. Mutta tätä ei kyllä kannata säilyttää lavuaarin reunalla tai  lavuaarin yläpuolella. Se on sen verran raskas, että se kyllä varmasti halkaisee lavuaarin pudotessaan.


Melvitan käsivoide on niin upean elegantti. Ei Melvitaa turhaan pidetä luonnonkosmetiikan selektiivisenä sarjana. Minulle Melvita on aina ollut luotettava vaihtoehto, kallis mutta varmasti toimiva.


Cattierin tuotteet jäivät kiinnostamaan. Pehmeäksi aluksi otin mukaani matkakokoisen miselliveden. Tätä tullaan tarvitsemaan kuukauden kuluttua Pariisin - matkallani. Misellivesi on kuulemma yksi Cattierin myydyimmistä tuotteista. Cattier tunnetaan myös savipohjaisista voiteistaan ja naamioistaan.


4 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä teit! Terren butterit on ihania, samoin tuo kuorintavoide :) Molemmista olen vinkannut blogissanikin :)

    VastaaPoista
  2. Kun katon sun ostoksia niin alkaa harmittaa etten itse ehtinyt paikalle :( Ensi kerralla sitten :P Ja et ole ainut joka on ihastunut Terren pakkauksiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä kaikkia saa ympäri vuoden jälleenmyyyjiltä ja monella on oma verkkokauppa. :) Se on vaan niin helppoa vertailla, kun kaikki on samassa tilassa.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...