tiistai 5. toukokuuta 2015

Vinkkejä äitienpäivään

Minulta ei varmaan muuta odotetakaan kuin kosmetiikkaa. Olen silti puolueettomasti sitä mieltä, että kosmetiikka on mitä parhaimpia lahjoja äidille. Monet varmasti ilahtuisivat hierontalahjakortista, illallisesta,  kevätsiivouksesta tai vaikka ikkunoiden pesusta. Manikyyri, pedikyyri tai kasvohoito olisivat myös mainioita.

Vinkkaan kuitenkin muutaman hyvän lahjaidean kosmetiikkaan liittyen.

1. Teemana kesäjalat kuntoon.



Kuiville jaloille Schollin paristokäyttöinen jalkaraspi on hauska ylellisyystuote. Kuorivat sukat poistavat hyvinkin tehokkaasti kuivan ihon. Niitä ei kuitenkaan suositella herkälle ohuelle iholle (esim. diabeetikoille). Kaunis jalkavoide on yksistään tai lisänä muiden jalkatuotteiden kanssa  hyödyllinen lahja. Valitsisin vähän epätavallisemman merkin, kauniin pakkauksen tai mukavan tuoksun perusteella.

2.  Kasvojen iho kirkkaaksi


Rakeettomat kuorintatuotteet ovat nyt pinnalla, koska kuluttajat ja monet valmistajatkin välttävät kuorintavoiteiden muovirakeita. Yleensä äideillä on jo omat suosikit kasvovoiteissa ja puhdistustuotteissa. Niitä vaihdetaan harvemmin. Kuorinta ei ole yhtä välttämätön tuote, siksi sitä voidaan pitää ehkä jopa ylimääräisenä hemmottelutuotteena. Näiden syiden vuoksi kuorintatuotteet ovat mitä mainiompia lahjoja.

3. Pikapelastus hiuksille




Itselläni on Color Wow:n musta tyviväripuuteri. Sitä levitetään pienemmällä sivellinpäällä hiusten tyveen tyvikasvua peittämään. Colow Wow kulkee vaikka laukussa mukana. Ei enää paniikkia siitä, ettei ehtisi värjätä hiuksia ennen tärkeää työtilaisuutta tai juhlaa.

4. Ensiapupakkaus/kokeilusetti/ matkasetti



Kerää meikkipussiin, läpinäkyvään uudestisuljettavaan pussiin tai koriin matkakokoisia tuotteita. Hyödynnä valmiit kokeilusetit. Setti on loistava lahja silloin, kun
- äiti matkustaa paljon ulkomaille tai mökkeilee
- äiti tykkää kokeilla uusia tuotteita tai kyllästyy tuotteisiin nopeasti
- lahjanantaja ei osaa valita

5.  Luksusta

Se voi olla kynsilakka, huulipuna tai suihkugeeli. Kunhan se on ylellinen. Suosikkihajuveteen voi löytyä samaa tuoksua oleva suihkugeeli tai saippua. Hajuvettä tai huulipunan sävyä voi olla vaikeaa valita toisen puolesta. 


Helsingin keskustan Sokoksella saa kaiverruttaa Yves Saint Laurentin huulipunaan tai kynsilakkaan haluamansa kaiverruksen tämän viikon keskiviikosta lauantaihin. Itse suosittelisin kyllä uutta huulia pullistavaa huulilakkaa. Sitä nimittäin voi käyttää yksinään tai huulimeikin pohjalla.


2 kommenttia:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...