sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kosmetiikan eläinkokeet

Tarkoituksenani oli kirjoittaa ihan muusta aiheesta seuraavaksi. Lueskelin toisten blogien kommentteja, ja kiinnitin huomioni eläinkoe-keskusteluun.

EU:ssa valmiiden kosmetiikkatuotteiden testaaminen on ollut kiellettyä vuodesta 2004 alkaen. Oikeastaan  eläinkokeiden tekeminen lopputuotteilla lopetettiin jo sitä ennen, koska 2004 siirtymäaikaan mennessä eläinkokeita ei saanut enää käyttää, pakkohan oli sitä ennen jo luoda vaihtoehtoiset menetelmät ja testata niiden toimivuutta.

Vuodesta 2009 tuli voimaan raaka-aineiden testauskielto ja markkinointikielto. EU:n alueella ei saa markkinoida eläinkokeilla testattuja raaka-aineita. 11.2.2013 asti oli kuitenkin pieniä poikkeuksia, joita sai testata eläimillä. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa EU:n eläinkoekielto on täydellinen.

En itse hyväksy eläinkokeita. Yrityksenkin näkökulmasta eläinkokeet ovat hyvin kallis vaihtoehto. Niille on etsitty pitkää ja etsitään vieläkin hyviä korvaavia vaihtoehtoja. Eläinkokeita käytetään vielä Euroopassa muissa kokeissa kuin kosmetiikan kokeissa.

Huomioitavaa on, etteivät EU:n ulkopuolelta tulevat merkit ole sitoutuneita näihin samoihin säädöksiin. Mielenkiintoiseksi sen tekee markkinointikielto. Miksi EU:n alueella saa markkinoida esimerkiksi japanilaisia tuotteita. Useissa Aasian maissa on voimassa laki, jonka mukaan markkinoille ei saa tuoda tuotetta, jos tuotetta ei ole ensin testattu eläimillä.

Mikä lasketaan sitten eläinkokeettomaksi, cruelty free -kosmetiikaksi? Meidänhän pitäisi luottaa, että kaikki EU:n sisällä markkinoitavat tuotteet ovat eläinkokeettomia. Mutta jos raaka-aineet on testattu eläimillä vaikka kaksikymmentä vuotta sitten ja niitä samoja raaka-aineita yhä käytetään. Lasketaanko se? Entä jos luonnonkosmetiikkasarja ostaa raaka-aineensa joltain toiselta, joka on alunperin käyttänyt eläinkokeita?

Harvalla merkillä on mahdollisuutta olla käyttämättä raaka-aineita, joita ei olisi ikinä käytetty eläinkokein. Valitettavasti kaikki eivät voi olla varmoja alihankkijoittensa raaka-aineiden alkuperästä. Jos haluat olla hyvin tarkka eläinkokeettomuudesta, kannattaa tutustua Animalian sivuihin ylipäätään, ja erityisesti Animalian kosmetiikkalistaan.  Listalta löytyy muutamia omia suosikkejani: Burt's Bees, Melvita ja Bulldog.


Muistakaa myös, että ihoon pistettävät täyteaineet, kuten Botox, testataan eläimillä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...