perjantai 9. toukokuuta 2014

Kollageenishotit




Ensin vähän taustaa kollageenista.

Kollageeni on ihon tärkeimpiä proteiineja ja rakennusaineita. Sen tuotanto heikkenee jo alle kolmikymppisenä, ja iho näin ollen menettää joustavuuttaan.

Proteiinit ovat pitkiä aminohappoketjuja. Elimistössä proteiinit pilkkoituvat aminohapoiksi, ja vastaavasti aminohapot myös muodostavat elimistössä proteiineja.

Kollageeni valmistuu dermiksessä eli verinahassa. Kosmetiikassa näin ollen kollageeni on turha, se ei pysty vaikuttamaan. Kärjistetysti, ei ehjää luuta laiteta osteoporoosisen selälle luiden vahvistamiseksi. Välillä näkyy silti markkinoilla anti-age tuotteita, joihin on lisätty kollageenia. 
 
Sisäisesti otettavia kollageenishotteja on markkinoilla erilaisia. Nämä eivät ole kosmetiikkaa, mutta minusta nämä silti kuuluvat olennaisesti blogini aiheeseen.

Otan nyt esimerkkinä Hankintatukun Vivania Beauty shotin, koska olen siihen tutustunut.
Vivania Beauty Shot

Nestemäinen kollageeni–hyaluronihappo-C-vitamiinivalmiste.






Vaikka mitä tahasa väitetään, proteiinit ja peptidit (peptidit ovat myös aminohappoketjuja) pilkkoutuvat ensin aminohapoiksi.

Tarkistin asiaa biokemian opettajaltani, ja hänestä ei auta, vaikka kollageenit sidottaisiin vaikka millä patentoidulla tavalla aminohappoihin ja peptideihin, ne edelleen pilkkoutuvat aminohapoiksi. Tämä on siis kollageenishotin ensimmäinen haaste. Toinen haaste on maha. Vatsasta selviytyminen on hankalaa. Muutenkin, kollageenilla ei ole osoitelappua, joka kertoisi, että aminohappoja tarvitaan ihoa varten, vaan ne voivat vaikuttaa muualla kehossa.

Mihin vaikutus sitten perustuu, jos perustuu?
 
Itseasiassa avainasemassa on C-vitamiini. C- vitamiini tukee dermiksessä luonnollista kollageenin syntymistä. Tärkeää on tietysti myös se, että elimistössä on saatavilla tarvittavia aminohappoja. Silloin aminohapot ja C-vitamiini yhdessä voivat tehostaa kollageenin tuotantoa.

Toisin sanoen, elimistö voi valmistaa melkein mistä tahansa tuotteesta saadusta C-vitamiinista ja proteiineista kollageenia. Tämä valmiste tietysti varmistaa sen, että elimistöön päätyisi aminohappoja, joita voidaan käyttää kollageenin muodostamisessa.

----------

Lopuksi vielä lyhyesti ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin säilöntäaine MI -allergiasta (tunnetaan myös MIT, metyyli-isotiatsolinoni, Kathon, methylisothiazolinone ja methylchloroisothiazolinon). Tämä allergisoiva säilöntäaine on otettu takaisin suurempaan käyttöön mahdollisesti parabeenien välttelyn takia. Metyyli -isotiatsolinonin allergioista puhutaan jo epidemiana. Kemianopettajani vertasi sitä nikkeliallergiaan. Voitte tutustua Ylen artikkeliin asiasta täältä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...