sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Paris Premières Roses

Yleensä pidän vähän tylsänä tehdä monta eri versiota samasta tuoksusta. Toisaalta, mitä sitä tuhlaamaan hyvää nimeä, jos edellinen samanniminen möi hyvin. Viime aikoina olen kuitenkin ollut tyytyväinen klassikkotuoksujen pikkusisariin. Yves Saint Laurentin alkuperäinen Paris - tuoksu, sisältää niin lukemattoman määrän eri kukkaisia tuoksunuotteja, että minulle se tuntuu siltä, kuin tunkisin nenäni valtavaan kukkakimppuun. Ja sitten aivastan. Se on viehättävä omalla tavallaan, mutta on liian mummomainen. Eikä pullon sävytkään miellytä, se on jotenkin liian kasaria.

Yhtenä mukavana tiistaipäivänä nelisen viikkoa sitten, kävelin Sokoksen kosmetiikkaosaston läpi. Sinne oli juuri tullut myyntiin tämän kevään Paris Premières Roses - tuoksu. Taiteellinen pakkaus ja raikkaan ruusuinen tuoksu ihastutti. Olen käyttänyt nyt paljon melko tummia ja naisellisia tuoksuja, joten nyt keväiset ja heleät miellyttävät. Sellaiset, jotka saavat ajattelemaan vaaleanpunaista väriä. 

Huipussa orvokin lehti, neroli ja villiruusu. Sydämessä kielo, damaskin ruusu ja pioni. Pohjalla santelipuu ja valkoinen myski. Ei ehkä mikään suuri taideteos tai uniikki, mutta jotenkin niin viaton ja herttainen. Kevät Paris't ovat kuin aikuisempi ja ylellisempi versio Escadan kesätuoksuista. Pullon ja ulkopakkauksen kuviointi on japanilaisen taiteilijan Houx Quen käsialaa.



Alkuperäinen Paris on vuodelta 1983. Alla vanhoja mainoskuvia ja mainosvideo. Voisin itse käyttää useita tunteja vanhojen mainoskuvien tutkimiseen. Ne jaksavat huvittaa ja ihastuttaa minua. Tein kyllä sellaisen huomion näistä mainoksista, että nykyisestä mummomaisuudestaan huolimatta, sitä on selkeästi markkinoitu rohkeille ja vahvoille naisille. Kuvissa on romantiikkaa, mutta jopa itsenäisen naisen bad ass - tavalla. Ei mitään maalaisromantiikka nössöilyä. Se ei ole Yves Saint Laurent'n tyylistä.





Eri variaatioita Paris - tuoksusta on niin paljon, ettei näitä kaikkia ollut edes samoissa lähteissä. Ja tästä varmaan puuttuu vielä joku. Menisi kyllä ikä ja terveys tehdä näistä luotettavaa listaa.






 

Kun katsoo näitä ihan pelkän pullon perusteella, tämänvuotinen on ehdottomasti eniten  minun näköinen. Sanoisin, että minulla kävi tuuri. Hullaannuin tähän vähän  hetkessä, mutta vuotta myöhemmin olsisin katunut, jos en olisi ostanut sitä.

7 kommenttia:

  1. Ou mai gaad! Ihania mainoskuvia ja pulloja. Tuo metallin värinen pullo pikillä korkilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkillä oli siis tarkoitus sanoa :D Pitää huomenna töissä suihkauttaa iholle, itse tykkään tästä pullosta myös hurjasti :)

      Poista
    2. Se metallinvärinen on niin upea! Se on jopa melko uusi, löytyisiköhän sitä vielä Pariisista? ;)

      Poista
  2. Minulla on sellainen muistikuva, että tämän samaisen tuoksun nimi oli Champagne mutta sitten tuli tekijänoikeuksien kanssa ongelmia ja nimi piti vaihtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, että tämänlainen nimenvaihdos tapahtui Yves Saint Laurentin tuoksulle, mutta kyseessä oli Parisia kymmenen vuotta nuorempi tuoksu, Yvresse.

      Poista
  3. Tuo Paris on minun nuoruuden rakkaus ihanalta 80-luvulta, kun opiskelijana oli rahaa mennä vain Ruotsin-laivalle. Hankin sieltä tuon tuoksun sekä Opiumin. Nyt on ollut vähän tauolla tuo tuoksu, kun on muita kivoja löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, miten hajuvedet tuovatkaan muistoja mieleen. :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...