keskiviikko 24. joulukuuta 2014
perjantai 12. joulukuuta 2014
Joulukalenteri: Luukku 12
Olen ollut innoissani osallistumisestani Purkkimafian joulukalenteriin. Minulla oli heti alusta asti muutamia kivoja ideoita, joita olisin halunnut toteuttaa. Koska en ole tunnettu siitä, että olisin hyvä tekemään valintoja ("molempi parempi"), niin yhdistelin tähän postaukseen erilaisia juttuja minun joulustani. These are few of my favourite things.
Olen nähnyt Pähkinänsärkijä - baletin ensimmäisen kerran 6 - vuotiaana. Sen näkeminen ja musiikin kuuntelu on rakkain jouluperinteeni. Lapsena ja nuorena kävin myös Tapiolan kuoron joulukonserteissa. Onneksi minulla on kaksi Tapiolan kuoron joululevyä, niin voin kuunnella suosikkejani aina. Rakastan muutenkin paljon joululaulujen kuuntelua. Ne soivat minulla melkein kokoajan taustalla joulukuussa.
![]() |
Source |
Suosikkijuttujani
jouluun valmistautumisessa on pipareiden leipominen. Pidän
joulutorttujenkin leipomisesta, mutta piparit ovat parasta. Tajusin
kyllä viime vuonna, että en itse juurikaan niitä syö. Yleensä ne
katoavat yön aikana niin kutsuttuihin parempiin suihin. Mutta piparit
Aura - juuston kanssa on suurin herkkuni joulun aikaan. Haluaisin tehdä
tänä vuonna pipareita uusilla Eiffel - tornin ja Big Benin muotoisilla
muoteillani. Yleensä kissojen ystävänä teen kissoja ja possuja.
Tuskastelin pitkään miettiessäni, mitä mekkoja käyttäisin pikkujouluna, ja sitten jouluna. Löysin puolivahingossa Marks & Spenceriltä nämä pari mekkoa, joihin loin sitten tyylit. Ylempi on "Teellä Yvesin kanssa Marrakechissa" ja alempi "Illallisella Christianin kanssa Versaillesissa". Alempi look oli jo käytössä Ilonan pikkareissa, eli Eyeshadow and Flame - blogin Ilonan pikkujouluissa.
Joulutyyliin kuuluu tietystimyös joulukynnet ja hauskat koristelut. Yksi vanhoista suosikeistani oli tekemäni "Samu Sirkan joulutervehdys". Kynsiaskartelu on ihan yhtä kivaa kuin joulukorttien askartelu on lahjojen paketointi. Käytän niihin aina paljon aikaa ja vaivaa.
Minulla on pieni pakkomielle Guerlainin La petite Robe noiresta, joten luukutan LPRN joulumainoksia Youtubessa. Voiko upeampia enää ollakaan! Saatoin ehkä ostaa itselleni joululahjaksi La petite Robe noire Couture - tuoksupakkauksen. Ehkä.
Ja vielä suosikkijoulukokoelmiani muutaman vuoden sisältä. Näitä aina palaan ihastelemaan.Voi tätä materialismionnea, mutta minusta kauniit esineet tuovat joulun tunnelmaa.
Viime vuoden Chanel Nuit Infinie de Chanel Holiday 2013- kokoelmassa oli kultaisen pronssinen nestämäinen rajaus sekä ripsiväri. Menin niistä aivan sekaisin. Ostin kesän alennusmyynneistä kaksi ripsiväriä lisää, jotta pärjään pitkään.
Viime vuoden Chanel Nuit Infinie de Chanel Holiday 2013- kokoelmassa oli kultaisen pronssinen nestämäinen rajaus sekä ripsiväri. Menin niistä aivan sekaisin. Ostin kesän alennusmyynneistä kaksi ripsiväriä lisää, jotta pärjään pitkään.
Pariin viime jouluun on kuulunut YSL huulipunien kaiverrukset. Viime vuonna kaiverrutin nimikirjaimeni Parisian Night Holiday - kokoelman punaan 55. Ystäväni osti saman kokoelman 57. Minusta 57 on upein puna, jonkä hän omistaa. Tänä vuonna sekä YSL:n jouluhuulilakka ja Guerlainin joulupuna olivat minulle liian oransseja. Olin hyvin harmissani, mutta löydän kyllä aina jotain muuta tilalle.
![]() |
55 Luminous Red 57 Luminous Pink |
![]() |
YSL Holiday 2014 |
![]() |
Guerlain Les Ors 2010 |
![]() |
Guerlain Belle de Nuit 2011 |
![]() |
Guerlain Liu 2012 |
![]() |
Guerlain Crazy Paris 2013 |
![]() |
Guerlain A Night at the Opera 2014 |
![]() |
Dior Golden Winter 2013 |
![]() |
D&G Holiday 2014 |
Parhaat joululakat
Ystäväni ja minä menimme sekaisin 2011 China Glazen Let it Snow - kokoelmasta. Winter Ice - setin lakat olivat pitkään suosikkilakkojani. Minun neljä suosikkijoulunpunaista lakkaani ovat OPIn Muppet 2011 Holiday - kokoelmasta Gettin Miss Piggy With It, Germany 2012 Fall - kokoelmasta Danke-Shiny Red, China Glaze 2011 Let it snow - kokoelman Ring In The Red ja a englandin The Mythicals - kokoelman Perceval. Joululakkojen aateliin kuuluu myös erilaiset lehtikulta - lakat. Niitä on tullut kerättyä pari...
![]() |
Gettin Miss Piggy With It, Danke-Shiny Red, Ring In The Red ja Perceval |
Nämä ovat osa minun suosikkijutuistani. Tunnelmallista Joulun odotusta!
1. päivä Viilankantolupa http://viilankantolupa.bellablogit.fi/
2. päivä Eyeshadow and Flame http://eyeshadowandflame.blogspot.fi/ ja One of Beauty's Daughters http://www.oneofbeautysdaughters.com/
3. päivä Wind it up http://winditupblog.blogspot.fi/
4. päivä Miss Aria http://missaria80.blogspot.fi/
5. päivä Pitkät kynnet http://pitkatkynnet.blogspot.fi/ ja Charming nails http://charmingnails.blogspot.fi/
6. päivä Levoton tyttö http://hetkimuistettavaksi.blogspot.fi/
7. päivä Lazy Dynamite http://lazydynamitee.blogspot.com/
8. päivä Keyword: Love http://keyword-love.blogspot.fi/
9. päivä Kosmetiikkaobsessio http://kosmetiikkaobsessio.blogspot.fi/
10. päivä Kahvia ja kosmetiikkaa http://kahvimaito.blogspot.fi/ http://kahvimaito.blogspot.fi/ ja Anni Designin eyes http://designineyes.blogspot.fi/
11. päivä elämää smykkinä http://smykki.blogspot.com
12. päivä Siamese lipstick http://siameselipstick.blogspot.fi/ ja Crème de Beauté http://cremedebeauteblog.blogspot.fi/
13. päivä Kvartsiharakka http://kosmetiikkakaaos.blogspot.fi/ ja Gently Out of Time http://tiahaar.blogspot.fi/
14. päivä Wasting lifestyle http://www.wastinglifestyle.fi/ ja Polishaholic http://polishaholic.com/
15. päivä Dioriina http://dioriina.blogspot.fi/ ja Fani's nails and life http://fanny1991blog.blogspot.fi/
16. päivä Piece of Panda http://www.pieceofpanda.com/ ja Cotton Candy Maker http://cottoncandymaker.blogspot.fi/
17. päivä Miten niin liikaa? http://liiallisuuksia.blogspot.com/ ja Dazzling Glow http://dazzling-glow.blogspot.fi/
18. päivä Kynsipöllö kosmetiikkapuussa http://kynsipollo.blogspot.fi/ ja Hetkessä http://do-it-now-remember-it-later.blogspot.fi/
19. päivä in this part of town http://inthispartoftown.blogspot.fi/
20. päivä Black kohl http://blackkohl.blogspot.fi/ ja Nutturapää http://www.nutturapaa.com/
21. päivä Dixi http://dixinn.blogspot.fi/
22. päivä Neiti Kameleontti http://misscameleon.blogspot.fi/ ja Pakolliset - tai ainakin melkein http://pakolliset.blogspot.com/
23. päivä Juille's http://juilles.blogspot.com/
24. Yllätys
2. päivä Eyeshadow and Flame http://eyeshadowandflame.blogspot.fi/ ja One of Beauty's Daughters http://www.oneofbeautysdaughters.com/
3. päivä Wind it up http://winditupblog.blogspot.fi/
4. päivä Miss Aria http://missaria80.blogspot.fi/
5. päivä Pitkät kynnet http://pitkatkynnet.blogspot.fi/ ja Charming nails http://charmingnails.blogspot.fi/
6. päivä Levoton tyttö http://hetkimuistettavaksi.blogspot.fi/
7. päivä Lazy Dynamite http://lazydynamitee.blogspot.com/
8. päivä Keyword: Love http://keyword-love.blogspot.fi/
9. päivä Kosmetiikkaobsessio http://kosmetiikkaobsessio.blogspot.fi/
10. päivä Kahvia ja kosmetiikkaa http://kahvimaito.blogspot.fi/ http://kahvimaito.blogspot.fi/ ja Anni Designin eyes http://designineyes.blogspot.fi/
11. päivä elämää smykkinä http://smykki.blogspot.com
12. päivä Siamese lipstick http://siameselipstick.blogspot.fi/ ja Crème de Beauté http://cremedebeauteblog.blogspot.fi/
13. päivä Kvartsiharakka http://kosmetiikkakaaos.blogspot.fi/ ja Gently Out of Time http://tiahaar.blogspot.fi/
14. päivä Wasting lifestyle http://www.wastinglifestyle.fi/ ja Polishaholic http://polishaholic.com/
15. päivä Dioriina http://dioriina.blogspot.fi/ ja Fani's nails and life http://fanny1991blog.blogspot.fi/
16. päivä Piece of Panda http://www.pieceofpanda.com/ ja Cotton Candy Maker http://cottoncandymaker.blogspot.fi/
17. päivä Miten niin liikaa? http://liiallisuuksia.blogspot.com/ ja Dazzling Glow http://dazzling-glow.blogspot.fi/
18. päivä Kynsipöllö kosmetiikkapuussa http://kynsipollo.blogspot.fi/ ja Hetkessä http://do-it-now-remember-it-later.blogspot.fi/
19. päivä in this part of town http://inthispartoftown.blogspot.fi/
20. päivä Black kohl http://blackkohl.blogspot.fi/ ja Nutturapää http://www.nutturapaa.com/
21. päivä Dixi http://dixinn.blogspot.fi/
22. päivä Neiti Kameleontti http://misscameleon.blogspot.fi/ ja Pakolliset - tai ainakin melkein http://pakolliset.blogspot.com/
23. päivä Juille's http://juilles.blogspot.com/
24. Yllätys
Tunnisteet:
a england,
Guerlain,
joulu,
joulukalenteri,
OPI,
purkkimafia,
YSL
tiistai 18. marraskuuta 2014
Kosmetiikan turhat aineet
Monesti kosmetiikka-alalla törmää siihen, että joko kuluttaja tai jopa ammattilainen valittaa kosmetiikan turhista aineista. Esimerkiksi useasti todetaan, että ei haluta ostaa voidetta, koska se on melkein pelkästään vettä. Tyypillistä on myös väittää, että luonnonkosmetiikassa ei ole turhia aineita, toisin kuin ei - luonnonkosmetiikassa.
Mikä sitten on turhaa ja mikä ei. Kosteusvoiteessa on usein paljon vettä.
Syy 1: Vesi on hyvä pohja tuotteelle
Johonkin voidetta täytyy lähteä rakentamaan. Emulsioissahan on öljyfaasi ja vesifaasi, sekä emulgaattori / emulgaattoreita, jotka saavat öljyfaasin ja vesifaasin pysymään sekaisin. Osa aktiiviaineista on kuitenkin vesiliukoisia, osa ei, siksi niiden yhdistelmä on toimiva ( Emulgaattorit ovat siis myös hyvin tärkeitä, eikä turhia).
Syy 2: Vesi auttaa monia aktiiviaineita imeytymään paremmin
Ihon läpi on hyvin vaikeaa imeyttää mitään. Mutta kaikki tietää vedessä lillumisen seurauksena tulleet rusinasormet, jotka johtuvat siitä, että vettä on imeytynyt ihon läpi. Koska se ei pysty sitoutumaan sinne, ylimääräinen vesi haihtuu nopeasti pois. Vesi siis kosmetiikassa monesti auttaa aktiiviaineita imeytymään, kun ne vähän niin kuin ratsastavat veden mukana.
Kosteusvoiteessa voi olla myös aineita, jotka parantavat tuotteen imeytymistä. Veden lisäksi sellaisia voi olla esimerkiksi etanoli. Etanolia usein löytyykin seerumeista ja välillä myös silmänympärysvoiteista ja kasvovoiteista. Ja usein nimenomaan kalliimpien sarjojen tuotteista. Kalliimmilla sarjoilla on monesti enemmän resursseja niin tuotekehitykseen kuin tuotteeseen käytettäväksi, jolloin he haluavat panostaa tuotteiden imeytymiseen.
Ihon pintakerroksiin imeytyy parhaiten rasvamaiset aineet (johtuu poolittomuudesta), ja syvempiin ihon kerroksiin vesiliukoiset. Vesiliukoisesti pohjasta rasvamaiset aineet imeytyy paremmin ihoon, koska aktiiviaineet haluavat imeytyä mielummin ihoon kuin tuotepohjaan. Tämän takia on siis tärkeää, että tuotepohja ei ole aineille yhtä mukava koti kuin mitä iho olisi.
Aion palata syvemmin ihoon ja imeytymiseen vielä uudelleen joskus toiste.
Tuotteen säilyvyyden varmistaminen on tärkeää. Säilöntäaineet pelottavat monia, erityisesti parabeenit. Voidaan kuitenkin sanoa, että säilöntäaineista on vähemmän harmia, kuin siitä että tuote pilaantuu. Mutta siitäkin huolimatta, hajusteiden jälkeen säilöntäaineet aiheuttavat eniten herkkyyksiä ja allergiaa. Maksimipitoisuuksia niille onkin säädetty laissa. Säilöntäaineet ja säilyvyyttä edistävät aineet ovat siis myös tärkeitä kosmetiikassa. Antioksidantteja saatetaan lisätä tuotteeseen, ettei tuote hapetu ja härskiinny. En siis pitäisi niitäkään turhina.
Viskositeetti on tärkeää tuotteen käytön ja imeytymisen kannalta. Jos tuoteella on alhainen viskositeetti, pääsevät aktiiviaineet paremmin iholle, ja sitä kautta imeytymään. Tuote on samalla myös helpompi levittää ja miellyttävämpi käyttää. Jos viskotiseetti on liian suuri, tuote ei levity kunnolla,eikä aktiiviaineet pääse iholle. Minusta on ainakin hölmöä väittää viskositeettia muuttavia aineita turhiksi, jos ilman niitä aktiiviaineet eivät pääse iholle. Silloinhan tuote on yhtä tyhjän kanssa.
Tuotteisiin lisätään hajusteita, jotta se olisi mukava käyttää. Monet valitsevat tuotteen tuoksun mukaan, vaikka se ei olisi omalle ihotyypille sopiva. Monet myös haluavat hajusteettoman tai tuoksuttoman tuotteen. Näissä tapauksissa tuotteeseen ei lisätä erikseen hajustetta, mutta niihin saatetaan laittaa "hajuste", joka peittää raaka-aineiden tuoksua, ja muuttaa lopputuotteen tuoksuttomaksi. Monissa tapauksissa raaka-aineet eivät ole niin miellyttävän tuoksuisia. Sen huomasin itse hyvin meidän labratunneilla koulussa.
Näidenkin lisäksi on olemassa vielä vaikka kuinka monta eri funktiota, mitä raaka-aineella voi kosmetiikkatuotteessa olla. Yleensä siinä on kyllä hyvä syy, miksi niitä löytyy tuotteesta. En siis lähtisi väittämään niitä turhiksi. Lisähuomiona vielä se, että monet sellaiset aineet, joita sitä luulisi kosteuttaviksi aineiksi, ei sitä olekaan. Useat ovatkin ihoa pehmittäviä. Eikä kenenkään kannata tunkea naamaan 100% glyseriiniä, koska koostumus ja imeytyvyys ei siinä toimi niin hyvin kuin viimeistellymmässä lopputuotteessa. Kosmetiikka on monen pienen asian summa, ja pienetkin asiat saavat aikaan suuria muutoksia tuotteessa.
tiistai 28. lokakuuta 2014
Koulu: Toinen labrapäivä
Pari päivää ensimmäisen labrakertamme jälkeen palasimme valmistamaan shampoota ja hoitoainetta. Tämä on kyllä ehdottomasti sellainen homma, jossa tekemällä ja virheistä oppimalla pärjää parhaiten. Meillä oli eri muotoinen, korkeampi keitinlasi kuin muilla, kun teimme shampoota. Se vaahtosi valmistusvaiheessa liian paljon. Saimme sen kyllä pelastettua, mutta ärsyttävää, ettei sitä voinut ennakoida.
Hoitoaineen kanssa meillä sen sijaan oli aika pieni keitinlasi, ja homogenisaattorissa koostumus muuttui hyvin paksuksi. Minusta se silti näyttää enemmän hoitoaineelta kuin muiden, mutta laitoimme sen varuiksi purkkiin, jotta sitä on helpompi käyttää. Tuli kyllä eri sekoitustavat tutuksi, homogenisaattori, lapasekoitin ja magneettisekoitin. Shampoon ja hoitoaineen valmistus oli kyllä paljon monimutkaisempaa kuin vartalovoiteen, sillä lämpötilaa piti nostaa ja laskea tietyissä työvaiheissa. Aluksi hermoja kiristi, mutta kyllä lopputulos oli sen arvoista. Nautin kyllä labratyöskentelystä, mutta haluaisin tehdä työtä, jossa saan olla omissa vaatteissani. Nykyisessä työssäni pidän firman työvaatteita, joten haluaisin tulevaisuudessa näyttää itseltäni.
Meillä oli erikoiset inspiraatiot tuotteiden nimille. Suihku on vähän kuin sade, ja väri oli aika purple (ainakin alunperin), niin siitä Purple Rain.
Ja kuka nyt ei haluaisi, että hiukset ovat yhtä silkkisen sileät kuin Choupetten karvat. Ja jos et tiedä, kuka on Choupette, niin...
Source |
Lagerfeldin kissa.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
I Love Me messuilua
Viime vuonna koulumme tarjosi meille ammattiliput, mutta ei enää tätä vuonna. Meillä on aika pieni ala, ja olen aika vakuuttunut, että moniin muihin koulutusohjelmiin käytetään enemmän rahaa ja vaivaa. Minusta on jo ihan tarpeeksi kurjaa, että joutuu koulun ulkopuolella perustelemaan meidän alan tärkeyttä, mutta että koulu eikä opiskelijakunnan hallitus ihan aina ajattele meidän etuja. Täytyisi varmaankin pistää pystyyn ainejärjestö. Onneksi saimme sentään hyvin halvalla ammattiliput.
Yleensä teen todella vähän mitään löytöjä messuilta. En oikeen syty ekojutuista, rihkamajutuista ja sellaisista halpissarjoista (erityisesti niistä, jotka tulevat Tallinnasta vähän messuilemaan Suomeen). Luonnonkosmetiikkamerkit tutkin tarkemmin. CesarsShop on myös aina oma nähtävyytensä. Kaipaisin enemmän reilusti ammattimaisempia tapahtumia. Enkä tarkoita nyt kauneushoitoloita ja kampaamoita. Olisi kivaa joskus osallistua kunnon kansainvälisiin ammattimessuihin ulkomailla.
Ostin kaksi Dollish Polish lakkaa, The Deathly Hallows ja The Angels Have The Phone Box. Ne kummatkin kuuluvat ihanan The Ultimate Fandom - kokoelmaan. Yksi suosikkilakkamerkkini on a england, ja kotiututin Dancing With Nureyev - lakan Ballerina - kokoelmasta. Kokoelma on saanut isnpiraationsa ballerina Margot Fonteynistä.
OPIn Gwen Stefani joulukokoelmasta ostin glitterin Comet in the Sky ja Don't Speak kultalakan. Coca-Cola Bearest of Them All oli liian suloinen jätettäväksi pois kyydistä.
Luonnonkosmetiikkasuosikkini on terre d'Oc. En jätä välistä tilaisuutta ostaa niitä tuotteita tapahtumista. Karite - käsivoide on suosikkejani. ostin sen sekä messuilta viime vuonna että Pro Luonnonkosmetiikan joulumyyjäisistä. Tällä kertaa mukaani tarttui Beurre Corps Parfum miel - hunajavartalovoide sekä Baume Lèvres Karité nourrissant - huulivoide.
Tein pienen syrjähypyn myös muotimessujen puolelle, ja ostin titiMadamin viulukorun.
torstai 16. lokakuuta 2014
Banneri ja profiilikuva
Nyt vihdoin minulla on lopullinen banneri ja profiilikuva, jotka sopivat toisiinsa.
Lindalla on oma sarjakuvablogi Prinsessa Paraati, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.
Kiitos Lintunen! xoxo
Kummatkin ovat parhaan ystäväni Lindan käsialaa. Linda on opiskellut sarjakuvataidetta ja animaatiota sekä Muurlassa että Lahdessa. Olen ollut hänen uskollisin faninsa noin 10 - vuotiaasta asti.Vaikka tiedän aina rakastavani lopputulosta, Linda yllättää silti minut aina.
Lindalla on oma sarjakuvablogi Prinsessa Paraati, johon kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.
Kiitos Lintunen! xoxo
tiistai 14. lokakuuta 2014
Koulu: Ensimmäinen labrapäivä
Olen odottanut niin paljon kemian
labratunteja, ja viimein odotukseni on palkittu. Tämä koulutus on ollut
niin sen kaiken arvoista. Teimme nyt tiistaina parityönä vaahtoavan kasvoputsarin ja vartalovoiteen. Meillä oli ihan kunnon valkoiset suojatakit päällä, ja ihan uudet kevyet suojalasit. Pelkäsin, että meillä olisi ollut sellaiset uimamaskin näköiset, joten nämä olivat positiivinen yllätys.
Kasvoputsarin valmistimme ensin. Mittasimme ensin kaikki tarvitsemamme aineet, ja
sekoitimme ne aika erikoisennäköisellä sekoittimella. pH arvoa säädimme
sitruunahapolla, mikä osoittautui melko hankalaksi, ensin laitoimme liian vähän, ja sitten vähän turhankin reilulla kädellä. Olimme ensimmäisenä
valmiita, joten meille kävi aika myöhään ilmi, että saimme käyttää
väriaineita. Lisäsimme värin vasta pullottamisen jälkeen. Vähän
harmittaa, kun laitoin hajustetta hieman liian vähän, se ei ihan peitä
raaka-aineiden hajua. Olen myös hieman huolissani pH -arvosta. Saa nähdä onko minulla kasvoja vielä huomenna.
Ingredients:
Aqua,Sodium Cocoamphoacetate, Decyl Glucoside, Glycerin, PEG-12
Dimethicone, Heather Flower Extract, D-Panthenol, Phenoxyethanol, Citric
Acid, Parfum.
Käytimme Jasmine & Peonies nimistä hajustetta ja vaaleanpunaista väriainetta.
Vartalovoiteen raaka-aineiden
mittausten jälkeen sekoitimme emulsion vesifaasin ja öljyfaasin
erikseen. Sen jälkeen pitkällä lusikalla sekoitimme koko vartalovoiteen
käsin. Oli aikamoinen kokemus. Tämä onnistui meiltä aika hienosti. Olen
hyvin ylpeä meidän vartalovoiteesta.
Ingredients: Aqua, Polydecene, Polyacrylamide, Persea Gratissima (Avocado) oil, Sepicide HB* ,D- Panthenol, Saccharide Isomerate, Parfum
* Sepicidelle ( sis. Phenoxyethanol & Methylparaben & Ethylparaben & Propylparaben & Butylparaben) en löytänyt vielä oikeaa INCI -nimeä. Muokkaan jos ja kun se selviää.
Hajusteena käytimme Soft Silk hajusteainetta. Siitä tuli aika ihanan raikas ja naisellinen. Meille tuli vähän inspiraation hetkiä nimeämisen suhteen...
Torstaina teemme shampoon ja hoitoaineen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)